Historiallisia
Games Workshop -pelejä osa 1:
Keväällä 2003 Puolenkuun Peleissä pelattiin kampanjaa, jossa tutustuttiin Games Workshopin 80-luvun lautaminiatyyripeliin nimeltä Space Hulk. Peliin pääsi osallistumaan Puolenkuun Peleissä. Peli ja miniatyyrit olivat Puolenkuun Peleillä omasta takaa, joten pelaajat eivät tarvinneet mitään pelivälineitä voidakseen osallistua kampanjaan. Space Hulk on peli, jossa ihmiskunnan parhaimmat eliittisoturit, avaruusmerijalkaväen terminaattorit puhdistavat Space Hulkkeja, suunnattomia avaruushylkyjä, geenihirviöistä. Peli on nopeatempoinen ja paikoitellen jopa ahdistavan jännittävä, sillä termitaattoreilla on rajoitettu aika vuoronsa tekemiseen. Näin tavoitetaan hyvin tunnelma kriittisestä tilanteesta. Peliä voisikin luonnehtia kyynisimmäksi ja epätoivoisimmaksi kamppailuksi, johon Games Workshop meidät pelaajat on koskaan pistänyt. Pelaajat saavat lyhyen tehtävänkuvauksen, mutta se miksi joku tehtävä tulee suorittaa jää yleensä hämärän peittoon - miksi merisotilaan sitä tulisi tietääkään, koska hänen tulee vain totella käskyä ja hoitaa mahdottomalta kuullostava tehtävänsä. Puolenkuun Pelien kevätkampanjassa pelattiin skenaario skenaariollta vanhan Space Hulk l-autaminiatyyripelin tehtäviä. Käytössä oli aina reilun viikon verran sama skenaario, jota sai yrittää pelata niin kauan kunnes oli sen läpäissyt. Sen jälkeen skenaarion läpäisseet pääsivät osallistumaan seuraavaan skenaarioon eli saivat jatkaa pelaamista terminaattoreilla seuraavan viikon skenaariossa. Myöhempään kampanjan keksineille tai lomamatkojen
tms. syiden takia jälkeen jääneille tarjottiin mahdollisuus
pelata muut kiinni tiistain miniatyyripeli-illoissa, joissa sai pelata
edellisten viikkojen skenaarioita. Toukokuun 2003 lopussa katsottiin montako
terminaattoripelaajaa oli suorittanut tehtävät loppuun asti. Tehtävä 1 - Itsemurhatehtävä Terminaattorit ovat juuri laivautuneet avaruushylkyyn, tehtävänään tuhota hylyn lentokontrollihuone ja estää näin geenihirviöiden poistuminen aluksesta. Heti saapumishetkellä merisotilaiden skannerit varoittavat lähestyvistä tuntemattomista elämänmuodoista - geenihirviöt eivät ole tuhlanneet aikaansa. Terminaattoripelaajan tarkoitus oli tuhota aluksen lentokontrollihuone ampumalla sinne raskaalla liekinheittimellä. Jos pelaaja onnistui tuhoamaan huoneen, hän läpäisi skenaarion. Miestappioilla ei ollut merkitystä, geenihirviöitä ei saanut päästää karkuun. Tehtävää suorittamaan pelaaja sai yhden ryhmän terminaattoreja. Viiden miehen ryhmään kuului kersantti ja neljä merisotilasta, joista yhdellä oli raskas liekinheitin. Tehtävän 1 selvittivät: Miika Bergdahl Tehtävä
2 - Tuhoa
Tehtävä 4 - Puhdista ja polta
Tehtävä 5 - Harhautus Kaikkien terminaattorien suora yhteishyökkäys vihollisen kryogeenista osastoa vastaan aiheuttaisi paljon menetyksiä ja ajanhukkaa - toinenkin mahdollisuus on olemassa. Kahden ryhmän täytyy kuitenkin harhauttaa vihollista suoralla hyökkäyksellä. Merisotilaiden todellinen tarkoitus oli tuhota tämän kartta-alueen ulkopuolella oleva kryogeeninen yksikkö. Jos kryogeenisen yksikön geenihirviöt ehtisivät aktivoitua, sieltä syntyisi miljoonia vihollisia, jotka saattaisivat tuhota koko tämän aurinkokunnan. Jotta kryogeeniseen yksikköön pääsisi soluttautujia, piti terminaattorien vetää huomio puoleensa. Heidän tuli koukata vihollisen alueen kautta ja vetää vihollinen puoleensa. Jos vähintään viisi terminaattoria selvisi hengissä läpi alueen, sai tehtävän katsoa onnistuneen terminaattorien osalta.
Harhautus onnistui. Jäljelle jääneet kaksi ryhmää siirtyivät myrkkyineen todelliseen tavoitteeseen: putkistohuoneeseen. Tämä on C.A.T:n tietojen mukaan paras paikka myrkyttää uudet geenihirviöt ennen kuin ne pääsevät syntymään kryokammioistaan. Terminaattoreiden täytyi puolustaa putkistohuonetta kunnes myrkkykaasu oli levinnyt kryogeenisen osaston ilmanvaihtoon. Jos terminaattorit onnistuivat pidättelemään geenihirviöitä 16 vuoroa ilman, että ne olivat hajoittaneet pohjoisseinän putkistot, kaikki osastolle sijoitetut jäädytetyt geenihirviöt tuhoutuivat herätessään. Silloin jäljelle jäisi vain aluksen siivoaminen muutamasta tuhannesta jo aktivoidusta geenihirviöstä. Tehtävän 6 ja samalla koko kampanjan
läpäisivät seuraavat pelaajat: |