Lohikiusaus eli "Niklaksen kiusaamista"Nicke ei pidä kiusauksista ja sanookin lohikiusausta Niklaksen kiusaamiseksi. Muu perhe tosin pitää tästä herkusta kovasti. Todella helppotekoinen vaikkakaan ei nopeasti valmistuva ruoka. Laita uuni päälle 180 asteeseen. Ota iso uunivuoka - pienempään vuokaan voit puolittaa tuon ohjeen, josta tulee ruokaa tosi isolle poppoolle. Kaada vuokaan perunasipulisuikaleet ja niiden päälle litra kermaa tai jotain vastaavaa kasvirasvavalmistetta. Lisää joukkoon sitruunapippuria ja suolaa oman maun mukaan. Sen jälkeen laita lohifile nahka ylöspäin muun ruuan päälle. Nyt vain ruoka tunniksi uuniin. Ota tunnin kuluttua vuoka uunista. Poista haarukalla nahka kypsyneen lohen pinnasta ja laita vuokan pinnalle paksu kerros juustoraastetta. Nyt ruuan voi laittaa takaisin uuniin, kunnes juusto on sulaa ja paikoin kauniin kullanruskeaa.
|
|
|