Mustan Suden 14.6.2003 40k-turnauksen raportti Jokin aika sitten Helsingin itäkeskukseen avattu GW-tuotteisiin erikoistunut liike Musta Susi on tullut tunnetuksi erityisesti turnauksistaan, joita he järjestävät säännöllisesti muutaman viikon välein 12 henkilölle. Oli siis suorastaan Lahden peliporukan velvollisuus käydä tsekkaamassa millaista on meininki stadin uudessa peliliikkeessä. Ja niin jälleen kerran matkaan lähetettiin kotikaupunkimme toivot Mika ja Juha, jotka ovat aikaisemminkin levittäneet Lahden peliporukan mainetta maailmalle menestyksekkäästi (en tarkoita tässä pelimenestystä, sehän olisi jo uskomatonta!). Juha oli taasen perinteisesti viimeistellyt viimeiset pelifigut joskus aamuyöllä ja sehän enteili turnauskestävyyden puolesta hyvää. Matkaan pääsimme aamulla kuitenkin aikataulun mukaisesti ja saavuimmekin ajoissa itäkeskukseen, jossa törmäsimme ongelmaan: emme tienneet missä kauppa edes sijaitsee! Meillehän tosin tällainen takki auki lähteminen on tyypillistä J. Pyörimme pitkin maita ja mantuja ja epätoivo alkoi jo hiipiä puseroon kunnes bongasimme liikkeen Citymarketin vieressä. Mainittakoon, että jos sijaintia ei tarkalleen tiedä, niin liike on kyllä aika huomaamaton. Eipä siinä sitten muuta kuin kamat kantoon ja asiaan! Liikkeen tilat olivat varsin vakuuttavat kaksine! vessoineen ja paikalla oli myös kuusi täysikokoista pelipöytää. Turnauksen alkuun ei ollut kuin viitisen minuuttia saapuessamme ja viimeiseksi tempuksi keksimme vaihtaa vielä armeijoitamme Juhan kanssa: minä otin Juhan Iron Handsit ja Juha minun Iron Warriorssit. Ensimmäisessä pelissä vastaani asettui upeasti maalattu Space Wolf armeija, jota komensi Jussi Koskimäki (armeija valittiin muuten turnauksen hienoimmaksi ja syystä). Armeijasta löytyi vain yksi! Rhino ja lisäksi lantikka rush-puolelta. Lisäksi tietty Venerable ja sitten scoutteja, Windi, Predator, pari attack bikea. Ei siis ihan peruswolffit. Mulla oli normaali ampuva Iron Hands 96-hordeineen ja Windeineen, Predatoreineen jne. Niin ja tietty erikoisuutena 4 drediä! Skenuna oli Cleanse, jossa mukana victory pointsit. Tästä tuli taas yksi niistä peleistä, joissa ajoneuvot kyllä pysähtyivät, mutta wolffit pääsivät silti iholle. Tosin wolffien lähisvoima oli jotenkin kadoksissa ja pelin loppuun saakka puoliskollamme oli menossa hirmuiset käsikähmät susien kanssa, jotka eivät oikein pystyneet tehokkaasti viimeistelemään joukkojamme. Ampumisemme hoiteli puolestaan vastapuolen ampuvat yksiköt ja lisäksi surautimme muutamilla omilla tankeillamme ottamaan pisteitä pöytäneljänneksistä. Lopputulos minor victory minulle. Läheisellä pöydällä Juha otti samaan aikaan selkään Haation Ulthwe Strike Forcelta 20-0. Älkääkä kysykö yksityiskohtia. Seuraava skenu olikin mielenkiintoinen: Necron codexista pummittu artefaktin pelastustehtävä, joka näytti enemmän kuin epätasapainoiselta turnauskäyttöön. Hommaa ei helpottanut se, että vastaan asettui vanha konkari Ville Tiainen menestystä niittäneiden Iron Warriorssiensa kanssa. Skenussa oli päällä Night Fight koko ajan ja Ville aloitti kaikilla yksiköillä pöydältä tavoitteena hakea pöydän keskeltä artefakti ja kuljettaa se pois. Meikäläisen kaikki joukot tulisivat kukin satunnaiselta pöydän reunalta reservisääntöjen mukaisesti. Skenaariosta kehkeytyi kuitenkin erittäin mielenkiintoinen peli. Ville sai artefaktin haltuunsa heti ensimmäisellä yrityksellä ja lähti kuljettamaan sitä pois. Muu joukko jäi ottamaan meiltä pisteitä. Peli oli loppuun asti jännittävä ja päättyi viimeisellä kierroksella siihen, että Venerablemme ampui artefaktia kuljettaneen kaamosmariinin rämmäleiksi ja artefakti tippui siihen paikkaan. Lopputulos pisteiden laskemisen jälkeen minor loss minulle 7-13. Ei huono tulos Tiaista vastaan. Samaan aikaan toisaalla Juha paini Simpin IG:n kanssa ja onnistui saamaan nekkuunsa. Älkääkä taaskaan kysykö miten, sillä en tiedä. Tulos taisi olla 7-13. Ja sitten päivän parhaaseen osaan eli syömiseen. Juha kun on kuulemme kiinalaisen ruuan ystävä ja lähellä pelikauppaa sattui olemaan kiinalainen ravintola niin minutkin houkuteltiin sinne. Ja täytyy sanoa, että ostamamme chilihärkäsatsit olivat päivän parasta antia! Loistavan tulista ja hyvää. Suosittelen. Hintakin taisi olla vain 6 euroa. Syömisen jälkeen täytyi vielä jaksaa yksi kierros taistelujakin. Vastaani sain taasen Space Wolffit, tällä kertaa Jaakko Snickerin ohjastamana. Tämäkään porukka ei ollut mikään super-rush vaan ampumista oli reiluhkosti Long Fangien, 3 dredin, Windin ja Predatorin muodossa. Tässä pelissä meikäläinen sitten romahti täysin. En tiedä, mistä homma kiikasti, mutta turpiin tuli joka tapauksessa 20-0. Meidän kalustomme sen kuin räjähteli wolffien ampuessa kovempaa kuin me konsanaan ja tulihan sieltä tietty yksi lähisporukkakin läpi vaikka pääjoukon ammuimmekin matkalle. Täytyy sanoa, että tämä matsi oli yksi kaikkien aikojen huonoimmista pelaamistani turnauspeleistä (vaikkei niitä loistaviakaan niin paljon ole)! Täydellinen mahalasku. Näin jäin 20 pisteeseen kolmessa pelissä ja kaupan päälle Juhan marinet laskettiin maalausarvostelussa maalaamattomiksi ja sain täysin kurapisteet. Tuloksena turnauksen viimeinen sija! Täytyy sanoa, että hetken aikaa sapetti ja huolella. Juha puolestaan paranteli asemiaan voittamalla Elmgrenin örkit 20-0 ja sijoittui loppujen lopuksi sijalle 7 eli meille lahtelaisille suhteellisen normaalisti. Päivä oli siis pulkassa ja lähdimme jo ennen palkintojen jakoa kotia kohti, koska eipä ollut paljon syytä jäädä paikallekaan. Matkallakin puhuimme aivan muista asioista kuin figupeleistä, mutta ei siitä sen enempää. Täytyy kuitenkin vielä kaikille mainostaa, että jos figupelaaminen kiinnostaa, niin kannattaa ihmeessä mennä tsekkaamaan Mustan Suden turnaukset. Pelitilat ovat loistavat! Ehkä mekin vielä menemme ottamaan Juhan kanssa revanssin…
Weekenderin kuvakansio Mustasta sudesta
|