Games Day - Suomi poijjaat Englannin kartalla Päiväkirjan kirjoittanut Miika ja Jori
Hyvin nukutun yön jälkeen (n. 2 tuntia, Jori tottuneena yörytmiin ja Miika viimeisteli Rhinoansa) lähdimme Lahdesta 5:30 kohti Helsinkiä. Lähtöselvitykset lentokentällä sujui mainiosti, mutta Englannissa alkoikin jo tapahtua. Jorin matkalaukku oli kadonnut Heathrown synkkiin syövereihin. Laukku oli kuulemma matkalla jonnekkin toiseen terminaaliin. Virkailija antoi meille kaksi vaihtoehtoa. Joko he lähettävät laukun perästä tai odottaisimme n. 15 minuuttia lisää. Me päätimme tietenkin odottaa, koska me Suomen pojat emme suostuneet luovuttamaan helpolla. Sitäpaitsi meillä ei ollut tiedossa tarkkaa osoitetta. Puoli tuntia odoteltuamme menimme kyselemään laukun kohtaloa uudelleen. Virkailija olisi edelleen halunnut lähettää laukun perässä ja me olisimme kuulemma voineet soittaa hänelle osoitteen myöhemmin, mutta me Suomen pojat emme suostuneet luovuttamaan. Sitäpaitsi junaliput olivat matkalaukussa. Tässä vaiheessa alkoi Miikalla ilmetä migreenin alkuoireita. Lentoyhtiö oli valmis maksamaan junalipun ja edelleen lähettämään laukun perästä, mutta me “Suomi poijjaat” emme vieläkään suostuneet luovuttamaan sillä huomasimme, että myös myöhemmin tarvittava metrolippu oli laukussa. Koska tilanne alkoi mennä jo hieman monimutkaiseksi virkailija lähetti miehen alas etsimään laukkua, niinpä laukku sitten (yllätys, yllätys) löytyikin lähes välittömästi. Suomalainen sisukkuus kannattaa aina. Suomalainen yhteyshenkilömme GW:llä (Nenyen Vesa) oli pyytänyt
sihteeriä järjestämään meille taksin lentokentältä,
mutta sen sijaan tosiaan jouduimmekin näkemään hieman Lontoota.
Ensin metrolla Heathrowlta Paddingtoniin, josta oli tarkoitus ottaa maanalainen
St. Pancrasin asemalle. Tällä pysäkillä meille jäi
kokonaiset 15 sekunttia aikaa päättää mikä oli
oikea maanalainen. Meiltä aikaa kului 16 sekunttia. Loogisellä
päättelyllä tulimme tulokseen että seuraava maanalainen
menee samaan suuntaan, ja näin aluksi vaikuttikin kunnes maanalainen
pysähtyi eräälle aikaisemmalle väliasemalle koska
linja oli poikki. Nyt Suomi poikienkin hymy alkoi jo hyytyä, koska
meidän piti olla rautatieasemalla 20 minuutin kuluttua eikä
meillä ollut hajuakaan suunnasta mihin mennä. Nyt oli myös
jo selvää että Miikalla todellakin oli migreeni. Mutta
ei kysyvä tieltä eksy. Saimme selville, että oli olemassa
“special bus” jolle meidän pitäisi mennä. Kuusi
kertaa kyseltyämme, koska jokainen opas näytti vain yhtä
suuntaa ja sanoi: “This way!”, löysimme lopulta bussille.
Aikaa oli jäljellä enää 10 minuuttia. Siinä me
istuimme kaikessa rauhassa Lontoon ruuhkassa ihaillen maisemia, koska
Suomi poika ei vähästä hätäänny. Bussin
pysähdyttyä opas näytti suuntaa ja sanoi: “This way!”
johon vastasimme: “Tänk juu!!!” Viiden minuutin kävelymatkan
ja usean “Tänk juu!”:n jälkeen päädyimme
asemalle, ja nyt aikaa oikeaan päätökseen oli kokonainen
minuutti. Vielä yksi “Tänk juu!” ja nousimme oikeaan
junaan. Kyllä sitten englantilaiset ovat hyviä organisoimaan
asioita. Kuinka väärässä olimmekaan. Matkalla syrjäiseen Foundry nimisen miniatyyrivalmistajan liikkeeseen, Vesa ajoi hieman harhaan ja löysimme itsemme kuuleman mukaan vaaralliselta seudulta (oli jossain vaiheessa ollut mellakoita). Ei sinänsä Foundrykin sijaitsi alueella jossa oli pidettävä myymälän ovea lukossa. Mutta suomalainen sisukkuus kannatti jälleen, koska Foundryn miniatyyrit olivat upeita. Foundryn valikoima on enimmäkseen historiallisia miniatyyrejä, mutta hieman fantasia ja sci-fi aiheisiakin löytyy. Hetken vielä keskustassa shoppailtuamme siirryimme Vesan asunnolle, josta menimme nopean suihkun jälkeen kiinalaiseen ravintolaan syömään. Ateria oli mahtava, mutta Miikan migreeni oli tässä vaiheessa jo niin paha että hänen oli palattava takaisin asunnolle meitä muita aikaisemmin. Ensimmäinen päivä sujui siis kommelluksia lukuun ottamatta
oikein hyvin. Su 14.9. Aikaisin aamulla herättyämme Miika katsahti ulos ikkunasta. Kaunista auringonnousua katsellessaan Miika totesi: “Nyt Englanti näytä parempi puolesi!” Vesan kuskaamana ajoimme kohti Birminghamia, jossa siis Games Day pidettiin.
Vain muutaman kerran harhailtuamme päädyimme National Indoor
Arenalle Games Day tapahtumaan. Koska tulimme paikalle reilusti ennen
kuin varsinainen tapahtuma alkoi, pääsimme VIP-passien suomana
ihailemaan lukuisia pelipöytiä (yli 50), miniatyyrejä ja
myyntitiskejä kaikessa rauhassa. Pääsimme kokeilemaan ennen ovien aukaisua myös uutta
Playstation 2:lle tulevaa Firewarrior peliä. Valitettavasti pääsimme
vain kokeilemaan yksinpeliä, joten Firewarriorin hehkutetusta moninpelistä
on vaikea sanoa mitään. Yksinpeli ainakin tuntui oikein toimivalta
kokoonpanolta. Peli alkaa ensin peruskoulutussessiolla ja sitten pelaaja
pistetäänkin suoraan taistelukentälle keskelle juoksuhautoja.
Peli eteni intensiivisesti oman ryhmän miesten kanssa edetessä
ja Imperial Guardin sotilaita ampuessa. Valitettavasti aika ei riittänyt
pintaraapasua enempään, tapahtumassa kun oli niin paljon sellaistakin
nähtävää mitä ei missään muualla tulisi
näkemään. VIP-aitiossa oli nähtävillä esimerkiksi Lord of the Ringsin
Return of the King aloitussarja, majesteettisen sininen väriltään
muuten. Ainakin Minas Tirithin sotureita ja Mordorin örkkejä
on tulossa. Ruokapuoli aitiossa pelasi hyvin ja tapahtumaa sai seurata
ilman alhaalla olevaa hälinää ja jonkin asteista kaaosta.
Jossain vaiheessa päivää Vesa ohjasi meidät uudelleen
‘Eavy Metal osastolle, jossa oli siis myös Golden Demoniin
osallistuvat miniatyyrit näytillä. Vesan järjestelytaitojen
ansiosta saimme ihailla Golden Demon miniatyyrejä narun sisäpuolelta,
eli samassa tilassa kuin missä tuomaritkin toimivat. Jälleen
kerran aikaa oli aivan liian vähän. Upeita ja kovatasoisia miniatyyrejä
oli todella paljon, ja oli hyvin vaikeaa sanoa mitkä olivat tuomarien
mieleen ja tulisivat olemaan finalistien joukossa. Alkukarsinta oli tuolloin
jo selvitetty. Miikalla oli tavoitteena finaaliin pääsy, mutta
siinä vaiheessa ei kukaan meistä uskaltanut sanoa vielä
mitään. Kun loppupäivästä tulimme hakemaan Miikan
miniatyyriä saimme selville, että se tosiaan oli selvinnyt finalistien
joukkoon. Silloin alkoikin todellinen jännitys koko porukalla, koska
mahdollisuus jonkin metallin Golden Demoniin oli jo melko suuri. Myöhemmin
kaikki finalistit kutsuttiin lavan ääreen kuuntelemaan tuomiota,
ja voi sitä mekkalan määrää mikä Suomen
porukasta lähti kun selvisi että kultainen pystihän sieltä
Miikalle tuli. Loistavasti sujuneen päivän päätteeksi siirryimme GW:n omaan pubiin Buckmansiin (hyvin warhammerhenkinen paikka) juhlistamaan Miikan voittoa. Siellä olikin jo melko villi meno siinä vaiheessa kun me sinne ehdimme. Lienee syynä se, että sinä iltana kaikki juomat maksoivat tasan punnan. Vauhti oli niin kova, että meidät saatiin jopa raahattua (puoli väkisin) laulamaan karaokea. Mutta englantilaisten hyytyessä ja sulkiessa pubia jo yhdeltätoista alkavat Suomi poijjaat päästä maineensa mukaisesti vasta vauhtiin. Onneksi paikalta löytyi sentään muutama taistelukunnon omaava yksilö, niin että saatiin jatkot aikaiseksi Vesan pomon kotona. Jatkoilla pidettiin vielä enemmän Suomen mainetta yllä käden väännön merkeissä. Miikan voittoputki vain jatkuu hänen voittaessa ylivoimaisesti Englannin, Ruotsin, Tanskan ja Italian edustaja.
Jälleen aikainen herätys. Liikkeelle lähtö sujui yllättävän hyvin edellisen vilkkaan ja tapahtumarikkaan päivän jälkeen. Vesa vei meidät GW:n tiloihin Nottinghamissa, jossa pääsimme tutustumaan tehtaaseen, studioihin ja Games Worldiin. Miniatyyrien valmistusprosessista ei uskalla juurikaan kertoa, koska
jopa kuvaaminen tehtaassa oli kielletty. Vaikka tietysti nopeat suomalaiset
ehtivät jälleen kameroinensa ennen kuin kielto ehti tulla. |
Viimeisiä valmisteluja ennen tilaisuuden avautumista |
Ovet aukeavat ja väki alkaa valua sisään |
|
PS2 koneiden Firewarriorit ovat heti rankassa käytössä |
|
Games Day / Golden Demon 2003 |
|
Titaanien taistelu. Edessä pari tankkia ja Forgen titaaneja. Muurin takana tulitukena Warlord Titan. |
|
Kaaoksen titaanit rynnivät paikalle giganttisesta drop podista. |
|
Esimakua Thunderhawkista. Tällaisella isketään Lahteen sitten 15.11... |
|
Golden Demon miniatyyrimaalaukilpailuun osallistuneita töitä oli paljon ja taso oli fantastista. |
|
LotR leffojen aidot Lurtz-hahmon kuteet. Näyttelijä on ollut varsin raamikas, kuten kuvasta tajuaa. |
|