Puolenkuun Pelit (PKP) historiaa: Kaikki tässä tarinassa esiintyvät henkilöt ja tapahtumat ovat puhtaasti mielikuvituksemme tuotetta eikä heillä ole mitään yhteyttä niin eläviin kuin kuolleisiinkaan kilpailijoihimme. Kaikki tämä alkoi, Talvella 1996 Vesamme taistellessa sinisiä ja punaisia Parollannummen mutalammikoissa ja Peterin nuollessa loputonta kirjeitten vuorta postipeli-imperiuminsa ohjaksissa. Näistä routaisista tehtävistä vältyttiin vain joulun pyhiksi ja nekin olivat lannistaa miehet koska Lahden kaupungissa ei ollut ainuttakaan todellista pelikauppaa (ihan totta, postipeli-kirjeitten postittaminen on todella rankkaa). Moisesta sorrosta suivaantuneena pidettiin hätäistunto miettien millä maailmaa parantaisimme. Ja jo muutaman viikon kuluttua oli tultu tulokseen että pelikauppa sen olla pitää myös meidän landella. Niinpä siviilipassi kourassa marssittiin suoraan “haluatko yrittäjäksi kurssille” ja heti kurssin loputtua pankkiin anomaan massia. Massia saatiin ja starttirahaakin luvattiin ja niinpä 09.07.1997 allekirjoitettiin sopimus firman perustamiseksi. Liiketilat löytyivät Lahden Rautatienkadulta ja nimi saatiin liisattua Oululaiselta Puolenkuun Pelit Ky:n Jukka Uhlgreenilta. Jukka olikin jo Peterin tuttu monivuotisesta Midnight Sun Games postipeli yrityksestä. Puolenkuun Pelit tiedätkös -paketti kotiisi puolessa kuukaudessa. Nyt kun posti ei enää käytä pelkästään poroja pakettiensa toimittamiseen saat tilauksesi Puolenkuun Peleistä muulloinkin kuin jouluna mutta nimi silti pysyy. Koskapa liiketilaa oli kosolti rupesimme yhteistyöhön verkkopelejä ja juustopakettien etikettejä tarjoavan Virtual Heavenin kanssa. Kiivaan remontoinnin jälkeen Puolenkuun Pelit Lahti avasi ovensa yleisölle 18.08.1997. Ensimmäinen asiakkaamme oli Juha Ilen vaikkakin monet yrittivät varaslähtöä heti kun huhut yrityksestämme alkoivat levitä. Mahtava puskaradio takasikin että jo ensimmäisenä päivänämme oli oven ulkopuolella jonoa ja mummot ihmettelivät Rytmi Radiossa, että mikä se tämä paikka oikein on kun ei oltu tanhuillassa siitä alkuunkaan keskusteltu. Jo alusta alkaen olivat pää-artikkeleitamme PC- ja PlayStation-pelit
sekä roolipelit ja keräilykortit. Pian kuitenkin aloimme laajentaa
etenkin miniatyyrien ja käytettyjen pelien merkeissä. Suursuosikkiamme
Dr. Pepperiä sai liikkeessämme nauttia jo remontoinninkin aikana.
Itseasiassa ensimmäinen lavallinen oli jo juotu ihan talkoovoimin
ja avajaisiin sihijuomaa tilattiin sitten lisää. Meillä oppisopimuksella töissä ollut Tomi Lukkarinen ja Virtual Heavenillä töissä ollut Kimmo Liikonen saivat ammattitaitoisina miehinä tarjouksen phnetiltä siirtyä sinne töihin ja niinpä menetimme nuo kaksi nettigurua isomman organisaation palvelukseen. Joulun tullessa saapui kaupunkiimme uusia kilpailijoita. Muutaman korttelin päähän pystytettiin Pelikeskus ja Trio Hansaan rakennettiin Pelikaani Alkon kylkeen. Tokihan Pelikaani oli jo jonkin aikaa myynyt marginaalisella varastolla pleikkaripelejä, mutta nyt se oli naitettu Nordic Gamesin kanssa tehokkaan tuntuiseen konseptiin, jossa pelikauppias ylläpitää automaattipelejä raha-automaattiyhdistykselle ja voi samalla toimia käytännössä vuokratta isoissa liiketiloissa ydiskeskustan kauppakeskuksessa. Kevät olikin sitten PC ja konsolipuolella tähänastisen historiamme synkintä aikaa. Hittipelejä tuli tavallistakin vähemmän ja nekin joita saimme myydäksemme jaettiin kahden kilpailijan kesken. Kuitenkin motto “kaikki kerätään” takasi meille lokoisat päivät. Pahimman PokeMón-ruuhkan aikaan liikkeeseen ei mahtunut edes sisälle pikkukouluttajien ja salimestarien vaihdellessa korttejaan ja taistellessa PokeMón mestarin tittelistä. Koskapa tämä keräilyvimma ei laantunut ensinkään vielä jouluunkaan mennessä oli vuosi meille varsin mieluisa. Pelikeskus ei kuitenkaan kovasti kilpailluilla markkinoilla viihtynyt vaan myytyänsä meille hyllynsä ja varastonsa palasivat miehet takaisin susirajan taakse. Lahden kokoisessa kaupungissa markkinoita ei kertakaikkiaan ollut kolmelle erikoisliikkeelle, hyvä jos yhdelle. Vuoden kohokohta oli järjestämämme PokeMónin nuorten suomenmestaruuskisa Lahden Kasisalilla johon saapui myös jättimäinen Pikachu ihmettelemään yli 1600 vierasta. Uuden suomenmestarin, 11-vuotiaan Jani Silasen lähetetimme isänsä kanssa New York’iin Amerikkaan ottamaan mittaa siitä kuka on maailmankaikkeuden kovin kouluttaja. Mutta se onkin jo toinen tarina se… Emme huolestuneet, kun PokeMón–kuume alkoi hieman laantua syksyllä 2000 sillä liikkeemme oli nyt tuttu kaikelle kansalle ja olipa kuuluisasta 650 pelaajan pokemon liigastammekin keskusteltu niin televisiossa kuin paikallisten lehtien sivuillakin. Monet entiset pokemonistit löysivätkin monta uutta harrastusta liikkeestämme ja siksi panostimme vahvasti Games Workshopin miniatyyreihin. Vuoden 2000 jouluna aloitimme PokeMón-liigamme ohelle myös miniatyyrikerhon. Kerhossa askarrellaan maastoja miniatyyreille ja opetellaan pienoismallien maalaamista. Koska kerhon vetäjällä Miika Bergdahl’illa on itsellään kolme lasta, hän osaa myös tulla hyvin toimeen vilkkaan poikaparven kanssa. Syksyllä 2000, Veskumme eksyi Englantiin työharjoitteluun Games Workshopille. Alkuun hän teki myyntiä siinä ohessa ja tarjottiinpa hänelle mahdollisuus samalla jatkaa opintojaankin Englannissa. Pikku hiljaa mies luisui enemmän ja enemmän Games Workshopin palvelukseen. Nykyään hänellä on esimiestehtävät GW:llä, omistusasunto Nottinghamissa ja paikallinen naisystävä, joten näyttää siltä, että mies on menetetty tuonne sateiselle saarelle. 2001 oli pelialalla vaikeaa aikaa ja peliliikkeitä lopetti paljon. Myös yhteistyökumppanimme Oulusta. Laaja pelivalikoimamme, joka ei ulotu vain PC- ja konsolipuolelle piti meidät kuitenkin hengissä ja jopa voimissaan. Vuonna 2002 lopetti Hansan peliliike, entinen Pelikaanin ja Nordic Gamesin yhteenliittymä toimintansa Lahdessa pitkän sinnittelyn jälkeen. Pelkkä konsolikauppa ei riitä Lahden kokoisessa kaupungissa hengen pitimiksi ja meilläkin itse asiassa vain 30% myynnistä koostuu PC- ja konsolipeleistä. Ehkä juuri tuo tuotevalikoiman laajuus on ollut suurin vahvuutemme. Vuonna 2002 liikkeemme sai arvostetun “partnership” statuksen Games Workshopilta. Se toi tiettyjä yhteistyösopimuksia firmallemme ja samalla jouduimme kurssituksiin sekä Englantiin, että Ruotsiin. Kurssien ja oman panostustemme myötä miniatyyrimyyntimme on kasvanut nopeammin kuin missään muussa liikkeessä koko Euroopassa. Tätä voi pitää melko merkittävänä saavutuksena, sillä miniatyyrimyyntimme on ollut kohtalaista jo ennen 56% myynnin kasvuamme. Vuosi 2003 on nyt käsillä ja kuten huomaatte olemme vihdoin
ottaneet uuden askeleen ja siirtyneet myös internettiin. Aika näyttää
millaisia polkuja tulevaisuus sitä kautta tuo tullessaan. |